Merja Kivimäki: Tunnetaitojen vahvistaminen

Olen Merja Kivimäki ja tein työssäoppimisjaksoni Kittilässä. Kittilä ja Tunturi-Lappi ottivat minut sydämellisesti vastaan. Täällä on ollut ilo tehdä työtä. Olette ihanan avoimia, myös uusia toimintamalleja kohtaan. Minäkin sain henkilökohtaisesti kokea tämän. Pidin etäyhteyksin (Teamsin) välityksellä Tunnetaitojen vahvistamiseen liittyvän koulutuksen.

Mikä se oli?

Merja Kivimäen menetelmä
(Pohjautuu Pesäpuu ry:n Älyä Tunteet -koulutukseen)

Olen itse "kehittänyt ja soveltanut" työhöni ja opiskeluuni liittyvän tavan mm. tunnetaitojen vahvistamiseen. Tämän oppimani haluan jakaa kanssanne nuoriso- ja yhteisöohjaaja opintojeni näyttönä. Minulla on monen vuoden työkokemus erityisryhmien parissa. Olen opiskellut mm. erityispedagogiikkaa ja ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen valmentajan opinnot.

Tilaisuus on vuorovaikutteinen, ratkaisukeskeinen ja vapaamuotoinen. Sinulla voi olla kokemusta tunnetaitotyöskentelystä tai olet muuten kiinnostunut aiheesta.
Tärkeintä on, että tulet paikalle.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille.

"Punaiset ja vihreät ajatukset joko rajoittavat tai rohkaisevat meitä kohtaamaan haastavia tilanteita."
Älyä tunteet -menetelmä auttaa lapsia ja nuoria haastavissa tilanteissa, kun jännittää, ahdistaa, pelottaa tai suututtaa. Sen avulla tutkitaan tunteiden, ajatusten ja käyttäytymisen välistä yhteyttä sekä autetaan lasta löytämään toimivia ajattelu- ja toimintatapoja haastaviin tilanteisiin.
https://pesapuu.fi/koulutukset/vuorovaikutus/alya-tunteet/
https://verkkokauppa.pesapuu.fi/

Kiitos osallistujille!

Rage ja Reiska

Koulutuksen jälkeen, sain tiedon Hettan koulun innostuksesta asiaani. Ehdotin Miialle, josko voisin mennä pitämään livenä ”koulutusta”. Asia järjestyi ja Hetassa minua odotti joukko motivoituneita aikuisia ja ihanan reippaita koululaisia. Yhtään ujostelematta pääsimme yhdessä tutustumaan tunnetaitoihin käsinukkejen avulla. Minulla oli mukana myös alkuperäiset hahmot Reiska ja Rage. Reiska ja Rage esittelivät miten he toimivat eri tilanteissa.

Oppilaat valmistivat itse luokalleen oman hahmon. Työskentely tapahtui hyvällä yhteistyöllä. Toiminnan ohessa Reiska ja Rage nostivat esiin tunteita esim. pettymystä siitä, etten juuri minä saanut tehdä jotain asiaa. Miksi kaveri sai? Millainen tunne siitä tuli? Miten toimin tämän tunteeni kanssa?

Käsinukkejen valmistuttua pidimme nimiäiset. Oppilaat saivat ehdotta nimiä. Arvoimme hahmoille nimet. Lopuksi käsinuket kiersivät oppilaiden käsissä ja tutustuivat tulevaan luokkaan. Yhden luokan kanssa ehdimme tanssia Tiputanssin, ihanan kevään kunniaksi.

Käsinuket esittivät luokassa käyttäytymisestä haastavissa tilanteissa. Olin etukäteen saanut hieman vihiä näistä tilanteista. Oppilaat tuntuivat ymmärtävän hyvin käsinukkejen käyttötarkoituksen. Niiden tarkoitus on ratkaista ja auttaa haastavissa tilanteissa.

Käyttöä pitää harjoitella ja käyttää kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Menetelmän tultua tutuksi, onnistuu käyttö haastavissakin tilanteissa.

Punainen hahmo esim. riidan ratkaisu, pelkotilat, jännitys, jumittaminen ja suru.

Vihreä hahmo esim. asioiden sujuessa aina esillä, ilo, onnistumiset, tsemppaus jne.

Tässähän on vain mielikuvitus rajana ja sitähän meillä riittää!

Guest User