Fiiliksiä ensimmäiseltä kokemuspuhujakeikalta

Hei taas kaikki ja hyvää kohta alkavaa kevättä!

Viime vuonna minulla tuli tehtyä muutamia kokemuspuhujakeikkoja ja Powerpoint-esitykseni kuvan otsikolla sai ensi esityksensä. Alkuvuodesta oli pari etänä ja loppu vuonna alkuperäisen suunnitelman mukaan minulla piti olla kolme keikkaa ja näiden oli tarkoitus olla minun kauan odotetut ensimmäiset ulkopaikkakuntakerrat. Niinhän siinä sitten kävi, että kaksi niistä peruttiin tai siirrettiin myöhempään ajankohtaan ja yksi oli lopulta taas etänä. Kyllä pitää sanoa, että harvoin on harmittanut niin paljon kuin mitä silloin kun tämä tapahtui ja erityisesti ne, joita ei lainkaan pidetty silloin koska kyllähän etänä pidettävä keikka on parempi kuin ei mitään.

Tammikuun viimeinen päivä sitten tuli kyselyä taas toisesta noista keikoista, että voitaisiin yrittää sitä uudestaan. Kyllähän se nyt minulle kävi ja vielä kun sattui minun vapaapäivälle niin eihän siinä voinut kieltäytyä. Sen jälkeen sitten aloin jännittämään, että saadaanko se tällä kertaa järjestymään? Vielä kun se olisi Sodankylässä eli minun entisellä opiskelupaikkakunnallani. Olisiko parempaa paikkaa minun ensimmäiselle ulkopaikkakunta puhujakeikalleni?

Sitten alkoikin se jännittävin osuus ehkä jutussa eli odotus tiedosta järjestetäänkö se nyt? Lauantaina kuulin ELOn laskiaistapahtumassa, että kyllä lähdetään Sodankylään ja saadaan se toteutumaan! Viimeinkin pääsee kokemaan uutta kokemuspuhujana! Tiistaina sitten ELOn työntekijän ja muutaman muun kokemuspuhujan kanssa eli auto täynnä porukkaa otettiin nokka kohti Sodankylää.

Itse ilta, kun oltiin päästy paikan päälle, meni todella hyvin. Itse olin toiseksi viimeisenä puhujana neljästä eli voisi sanoa, että hyvin siinä välissä. Illan aikana nähtiin hyvin erilaisia tapoja pitää oma esitys. Kaikilla oman näköisensä ja todella hyvä puheenvuoro. Yleisöäkin oli ihan hyvin ainakin minun mielestäni paikalla. Ei mikään suuri yleisöryntäys mutta tällaiselle vielä aloitettavalle kokemuspuhujalle tämä sopi hyvin.

Illalla sitten pääsin joskus vähän puoli kymmenen jälkeen kotia etukäteen sovittu puhelu tuttavalleni, joka on kokeneempi kokemuspuhuja jutuissa ja kaikki fiilikset keikasta tuli kerrottua siinä. Sen jälkeen sänkyyn. Ennen paria viime keikkaa minulla oli ollut edellisenä iltana vähän vaikeuksia nukahtaa. Nyt ei ollut silloin mutta keikan jälkeen olinkin sitten niin innoissani, että silloin tulikin tuo fiilis mutta sentään lopulta melko nopeasti varmaan nukahdin.

Tämän kuun viimeinen päivä olisi sitten Kemissä seuraava puhujakeikka. Onneksi se tulee jo noin pian tämän jälkeen!

3.3.2022, Vili Korhonen

Guest User