ENSIASKELEET ELOLLA

Heippa kaikki ELOlaiset. Mie oon Jesse ja olen aloittanut tänä keväänä työt järjestöavustajana ELOlla.

Ensikosketus erityistä tukea tarvitseviin ihmisiin tuli jo vuosia sitten, kun olin työelämässä kehitysvammapuolella. ELOlle töihin tuleminen ei siis ollut niin sanotusti hyppy tuntemattomaan, vaan ennemminkin paluu työhön, mistä tykkää ja millä koen olevan suuri tarkoitus. Erityislasten Omaiset ELO ry:n toiminta ei ollut minulle itselle tuttua ja kun sain kuulla siitä enemmän, olin jopa yllättynyt kuinka laaja-alaista se on ja vielä tosi monella paikkakunnalla ympäri Lappia.

Minusta on tärkeää, että erityistä tukea tarvitsevien ihmisten lisäksi myös huomioidaan heidän vanhempansa. Se että me ELOlla voidaan antaa heille aikaa, vertaistukea ja voimavaroja on todella tärkeää ja yksi minun lempiasioista tässä työssä.

Muistan, että ensimmäisen työpäivän aamuna minulla jännitti todella paljon. Sopeudunko työporukkaan? Olenko minä tarpeeksi hyvä? Osaanko minä? Mitä jos mokaan? Monia näiden kaltaisia ajatuksia vilisi päässä sinä aamuna, mutta nopeasti työpaikalle saavuttuani huomasin että nämä ajatukset osoittautuivat ihan höpö höpö -ajatuksiksi. ELOn tyypit ovat ihan huippuja ja saivat minut tuntemaan itseni tervetulleeksi jo silloin kun aamukahvia hörpittiin. Opastuksen avulla pääsin pikkuhiljaa sisään ELOn päivittäiseen toimintaan. Siitä iso kiitos työkavereille. Heiltä sai vapaasti kysellä asioista ilman pelkoa siitä, että he ajattelisivat ”no mitä ihmettä, etkö sinä osaa?” Kun fiilis oli rentoutunut ja aamun ajatukset hälvenivät niin koin jo ensimmäisen päivän aikana, että tästä tulee hyvä juttu. Olin iloinen ja innostunut tulevasta.

Ensimmäinen isompi tapahtuma, jossa olin mukana järjestöavustajana oli kevään mäenlaskutapahtuma Lumi Resortilla. Lauantaiaamu valkeni hyvin kylmänä. Tuuli teki kylmyydestä vielä kipakamman. Huolimatta siitä, että sää ei ollut meille kaikkein otollisin se ei estänyt hauskanpitoa. Lapset leikkivät ulkosalla pulkkamäessä ja siinä oli vauhdin hurmaa. Välillä käytiin hankkimassa tankkausta vatsalle kodasta, jossa oli tarjolla makkaraa. Itsekin muutaman söin. Ketsupilla ja sinapilla tietysti.

Kodassa roihuava tuli ei ollut ainoa asia mikä minua lämmitti tuona talvisena pakkaspäivänä. Omaa mieltäni lämmitti mukavasti se, kun näki että me muiden kollegoiden kanssa saatiin järjestettyä tämmöinen irtiotto perheille, jossa he hetkeksi saivat unohtaa arjen haasteet ja viettää hauskaa oli minusta todella siisti juttu.

Odotan innolla mitä kaikkea seuraava vuosi tuo tullessaan.

Jesse