Pitkänlinjan ELOlaisen ajatuksia matkastaan ELOlla

Iloinen ELOlainen

Hetken aikaa mietin, että minkä laitan tähän tekstiin otsikoksi mutta lopulta päädyin tähän mikä myös on minun paidassani, joka minulla kulkenut mukana koko sen kymmenen vuotta mitä olen perheeni kanssa ELOn jäsen ollut. Viikonlopun ELOn 25-vuotisjuhlaan tulin tuo samainen paita päällä.

Näin pitkän linjan ELOlaisena jonka roolit ovat vaihdelleet vuosien varrella harjoittelijasta, työntekijään aina nykyisiin kokemusosaajaan ja nuorisojaoston jäseneen voin sanoa, että kaikki se vertaistuki ja muut asiat mitä olen ELOn toiminnasta saanut on ollut minulle äärettömän tärkeää.

Kun reilut kymmenen vuotta sitten alkusyksystä 2015 astuin ELOkolon ovista sisälle olin paljon ujompi kuin nykyään. Muistan edelleen sen hetken, kun minun äitin kanssa tuon jälkeen hypättiin autoon ja todettiin molemmat, että nyt löytyi hyvä harjoittelupaikka minulle!!! Jäinkin sitten silloin lopulta pidemmäksikin aikaa harjoitteluun kuin oli alun perin tarkoitus.

Tuon jälkeen sitten jatkettiin ELO perheenä kunnes 2018 palasin ELOlle ensin keväällä harjoittelijaksi ja kesäloman jälkeen sitten jatkoin ihan työntekijänä muutaman kuukauden ajan. Noihin aikoihin liittyy minun ensimmäiset oivallukset siitä mitä se vertaistuki voi oikeasti olla, kun kerran tauolla erään toisen ELOn silloisen työntekijän kanssa keskustelu jotenkin meni siihen miten vaikeata, se on tällein harvinaisen diagnoosin omaavana saada vertaistukea erityisesti täällä lapissa. Tuo keskustelu sitten sai minut miettimään miten pääsisi puhumaan lisää niistä asioista. Ei mennyt kauaa aikaa tuosta, kun minun äiti ehdotti minulle kokemusosaajaksi ryhtymistä ja tajusin että tuohan on se keino. Sen jälkeen olenkin saanut mukaan lukien ELOn kautta kertoa omaa tarinaani ja koko ajan avata sitä lisää jopa niitä ei niin hyviä asioita, joita olen joskus kokenut sekä kehittyä puhujana muutenkin kokemuksen karttuessa.

Kolmas hyvä muisto mikä minulla jäänyt mieleen ELO jutuista on ajalta vähän sen jälkeen kun minun palkkatyöt ELOlla oli päättyneet ja kävelin ELOkololle moikkaamaan porukkaa. No ainoa, joka siellä oli silloin paikalla uusi työntekijä Petteri. Tuohon aikaan olin edelleen melkoisen ujo uusien ihmisten kanssa ja vähän mietin että minkäköhän lainen tyyppi tämä sitten on? No siinä sitten ensimmäisten esittäytymisten yhteydessä Petteri tajusi että olen se Vili jonka blogitekstejä hän oli lueskellut edellisen vuoden lopulta. Ei mikään ihan huono alku ja vähän aikaa kun oltiin keskusteltu hän sitten vielä minulle juttelemaan jalkapallosta kun minulla sattui justiinsa silloin olemaan RoPS paita päällä. Jos minun silloin hallinneen alku ujouden halusi mahdollisimman nopeasti murtaa, niin tuo oli paras tapa siihen!!!!

Näiden kymmenen vuoden aikana mitä olen ollut ELOn jäsen niin itsetuntoni ja rohkeuteni vaan jutella uusille ihmisille on kasvanut niin paljon. Tästä kasvustani ihmisenä on osaksi kiittäminen ELOa ja kaikkea mitä se on minulle järjestönä antanut. Niin monta huipputyyppiä olen tavannut ELOn toiminnan kautta sen työntekijöistä aina jäseniin asti.

Jatkakaa tärkeätä työtänne Lapin erityislapsiperheiden hyväksi ja eiköhän me viiden vuoden juhlita ELOn kolmekymppisiä todella isosti!!!!!!!

Vili Korhonen, iloinen ja myös ylpeä ELOlainen