Lisätty 07. elokuuta 2014

Uutiskirje 4.8.2014

Elokuun terveiset ELOkololta!

Aurinkoisien ja lämpimien kesäpäivien myötä suuntaamme katseet syksyyn. ELOn syyskausi on pyörähtänyt käyntiin ja luvassa on sekä uutta että tuttua ELOtoimintaa. Syyskauden aikana me ELOn työntekijät olemme mukana Rovaniemen lisäksi maakuntien toiminnassa Enontekiöllä, Muoniossa, Kittilässä, Kolarissa, Sodankylässä, Kemijärvellä ja Sallassa. Olemme mukana alueen vanhempien tapaamisissa, vertaistuki-illoissa. Tapaamme kuntapäivänä myös alueen perheiden parissa työskenteleviä ammattihenkilöitä, yhteistyötoimijoita ja muita ELOn vertaistukitoiminnan kehittämisestä kiinnostuneita henkilöitä. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten perheiden kuulumiset, toiveet, unelmatkin ovat meille arvokkaita.  

Nähdään pian!

Syysterveisin, Eveliina, Riikka, Pia, Outi

Lähiajan ELOtoimintaa: 

ROVANIEMI

Wanhat Markkinat pe-su 15. – 17.8.2014. Esittelemme ELOtoimintaa Rovaniemen vanhalla torilla yhteistyöjärjestöjemme Balanssin, Rovaniemen seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n, Lapin Muistiyhdistyksen ja Rovaniemen Sosiaali- ja Terveysturvayhdistyksen kanssa. Nähdään markkinoilla!

UUTTA ELOLLA: ASIA-ryhmä!

ASIA-ryhmän infotilaisuus torstaina 21.8.2014 klo 17.00 – 18.30. ASIA-ryhmä on Asperger - ja ADHD-nuorille suunniteltu maksuton ja kaikille avoin harrasteryhmä, jonka tarkoituksena on löytää uusia harrastuksia, tutustua samanhenkisiin nuoriin ja opetella sosiaalisia taitoja. Ryhmä on ollut toiminnassa viisi vuotta, joista neljä Aluehallintoviraston tuella. Tästä syksystä lähtien olemme ELOn Asia-ryhmä. Ensimmäinen ryhmäläisten kokoontumiskerta on ELOkololla 4.9.2014 klo 17.

Ryhmä toimii kannustimena ja tukena uusiin asioihin tutustumisessa ja osallistujat toimivat vertaistukena toisilleen. Ryhmän koko on rajoitettu ja halutessa voi mukaan ottaa oman avustajan. Ryhmän toiminta suunnitellaan osallistujien toiveiden, tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan. Aiemmin ryhmässä on kokeiltu mm. keilailua, frisbeegolfia, itsepuolustusta, sauvakävelyä, ruoanlaittoa, lauta- ja videopelejä, itseilmaisua, biljardia ja eri taidemuotoja. Ryhmä on käynyt yhdessä ryhmän syömässä ja tutustumassa Rovaniemen kulttuurinähtävyyksiin ja pitänyt oman taidenäyttelyn sekä ollut mukana järjestämässä Asperger-henkilöiden valtakunnallisia empowerment-päiviä Rovaniemelle.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen ryhmään 29.8.2014 mennessä:

Ryhmänohjaaja Jukka Palokangas 041 7283 720 jukka.palokangas@kuntoutuspaju.fi 

Vertaistyöntekijä Riikka Wikström 040 197 6060 riikka@erityislastenomaiset.fi

ELOvapaaehtoisten maksuton kesäteatteri-ilta Rovaniemellä 30.8. klo 17 alkaen.

Sinä ELOvapaaehtoinen, joka olet ollut mahdollistamassa toimintaamme ja antanut meille omaa aikaasi ja kokemustasi esim. ElOkaverina, kuntakummina, ELOhallituksenjäsenenä, vetämässä vertaistukiryhmää, hoitamassa / ohjaamassa nuoria tai lapsia, vertaisperhevanhempana, remontti- tai siivousapuna jne.  Kiitoksena suuresta panoksesta toimintamme hyväksi, kutsumme teidät ELOvapaaehtoiset viettämään kanssamme kesäteatteri-iltaa Lentävän Poron Teatterin – Diivat esitykseen.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 22.8. mennessä

Eveliinalle p. 040 197 5050 eveliina@erityislastenomaiset.fi 

Hallituksen kokous ma 25.8. klo 18–20. Elon hallitus kokoontuu ELOkololla (Pohjolankatu 10).

ELOnuorten syyskauden ensimmäinen tapaaminen la 6.9. klo 18–20 ELOkololla (Pohjolankatu 10, Rovaniemi). Tällöin tutustutaan toisiimme pelaten ja toivemusiikkia kuunnellen. Nuorten seuraavat tapaamiset ovat 25.10 ja 22.11.2014 lauantaina. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 29.8.2014 mennessä Eveliinalle p. 040 197 5050 tai sähköpostiineveliina@erityislastenomaiset.fi 

SODANKYLÄ

Syksyn ensimmäinen ELO-tapaaminen Järjestötalo/ Kylätalo Kitisellä (entinen Kitisen koulu) maanantaina 18.8. klo 18-20. Tapaamisessa mukana hankevastaava Kaisa Kulmala, joka esittelee järjestötalon periaatteita ja järjestää illan kahvi- ja teetarjoilun. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Raijalle 12.8. mennessä. p. 040-8274750 raija.toivola@sodankyla.fi. Ilmoita samalla mahdolliset ruoka-allergiat. 

Seuraava Sodankylän tapaamiskerta Kitisen Järjestötalolla maanantaina 8.9. 18-20 mukana ovat ELOn työntekijät Riikka, Eveliina ja Pia. Miettikää tähän tapaamiseen omia toiveitanne ELOtoiminnalle Sodankylässä. 

KUNTAKÄYNNIT

Syksyllä ELOn työntekijät Eveliina, Riikka ja Pia suuntaavat Lapin kuntiin. Kuntakäynneillä on tavoitteena tavata teitä ELOvanhempia ja perheiden parissa työskenteleviä ammattihenkilöitä - kuulla kuulumisia ja pohtia yhdessä ELOtoiminnan jatkoa omassa kotikunnassasi

Alustava aikataulu:

Kittilä tiistaina 2.9.

Enontekiö keskiviikkona 3.9. 

Muonio torstaina 4.9.

Sodankylä maanantaina 8.9.

Kolari torstaina 11.9.

Kemijärvi keskiviikkona 17.9.

Salla torstaina 9.10.