Lisätty 06. helmikuuta 2014

Sisarusten ihan omat viikonloput!

Sisarusten ihan omat viikonloput!

Sisarusviikonloppu yläkouluikäisille nuorille 28.2.-2.3.2014

Hyvää seuraa, herkkuja, puhetta ja toimintaa! Niitä on täynnä harvinaista sairautta sairastavien lasten yläkouluikäisten sisarusten ihan oma viikonloppu Norio-keskuksessa Helsingin Pitäjänmäellä (Kornetintie 8) 28.2.-2.3.2014! Viikonlopun aikana tutustutaan uusiin kavereihin, käydään retkellä, jutellaan sisaruksen harvinaisen sairauden herättämistä ajatuksista ja pidetään hauskaa rennon yhdessäolon ja kivan tekemisen merkeissä.

Viikonloppu alkaa perjantaina klo 18 ja päättyy sunnuntaina klo 13, kun nuoria hakemaan tulevat huoltajat saavat kahvin lomassa kuulla viikonlopun kuulumiset. Norio-keskuksen henkilökuntaa on paikalla koko viikonlopun ajan, ympäri vuorokauden. Majoitus on tilavissa 2-4 hengen huoneissa ja viikonloppuun sisältyy täysihoito. Viikonloppu on maksuton, mutta matkakustannuksista jokainen vastaa itse.

Hakemukset viikonloppuun 7.2.2014 mennessä sähköpostilla osoitteeseensanna.kalmari@rinnekoti.fi. Kerro hakiessa osallistuvan sisaruksen nimi, ikä, yhteystiedot, erityisruokavaliot ja mahdolliset muut erityistarpeet sekä taustatiedoksi harvinaista sairautta sairastavan sisaruksen ikä + diagnoosi ja hieman sairauden vaikutuksesta arkeen. Viikonloppuun voidaan ottaa mukaan vain rajattu määrä osallistujia.

Tervetuloa mukaan viihtymään!RAY_Tukee_RGB_PIENI.jpg

Lisätietoja:
kuntoutussuunnittelija Sanna Kalmari
sanna.kalmari@rinnekoti.fi p. 044 770 0146

Lataa viikonlopun mainos pdf-muodossa tästä!

 

8-12 -vuotiaiden sisarusten ihan oma viikonloppu 24.-25.5.2014

Harvinaista sairautta sairastavien lasten 8-12 -vuotiaille sisaruksille tarkoitettu viikonloppu järjestetään Rinnekoti-Säätiön Norio-keskuksessa Helsingin Pitäjänmäellä (Kornetintie 8). Viikonlopun aikana tutustutaan uusiin kavereihin, jutellaan sisaruksen harvinaisen sairauden herättämistä ajatuksista ja pidetään hauskaa rennon yhdessäolon ja kivan tekemisen merkeissä.

Viikonloppu alkaa lauantaina klo 11 ja päättyy sunnuntaina klo 13, kun lapsia hakemaan tulevat huoltajat saavat kahvin lomassa kuulla viikonlopun kuulumiset. Norio-keskuksen henkilökuntaa on paikalla koko viikonlopun ajan, ympäri vuorokauden. Majoitus on tilavissa 2-4 hengen huoneissa ja viikonloppuun sisältyy täysihoito. Viikonloppu on maksuton, mutta matkakustannuksista jokainen vastaa itse.

Hakemukset viikonloppuun 2.5.2014 mennessä sähköpostilla osoitteeseensanna.kalmari@rinnekoti.fi. Kerro hakiessa osallistuvan sisaruksen nimi, ikä, yhteystiedot, erityisruokavaliot ja mahdolliset muut erityistarpeet sekä taustatiedoksi harvinaista sairautta sairastavan sisaruksen ikä + diagnoosi ja hieman sairauden vaikutuksesta arkeen. Viikonloppuun voidaan ottaa mukaan rajoitettu määrä osallistujia.

Tervetuloa mukaan iloiseen meininkiin viikonloppua viettämään!RAY_Tukee_RGB_PIENI.jpg

Lisätietoja:
kuntoutussuunnittelija Sanna Kalmari
sanna.kalmari@rinnekoti.fi, 044 770 0146

Lataa tästä viikonlopun mainos pdf-muodossa!