Lisätty 05. syyskuuta 2018

ELOn harjoittelija esittäytyy

 

Heippa kaikki ELOlaiset!

Täällä kirjottaa juuri ELOlla kolmen kuukauden työharjoittelunsa aloittanut Noora Ronkainen. Opiskelen viimeistä vuotta Lapin yliopistossa yleistä kasvatustiedettä ja tarkoitukseni olisi ensi keväänä valmistua kasvatustieteiden maisteriksi. Työstän myös parhaillaan pro gradu- tutkielmaani. Rovaniemelle olen muuttanut Kuusamosta neljä vuotta sitten opiskeluiden perässä ja Lappi on vienyt sydämeni.

Olen innokkaalla asenteella tulossa mukaan ELOn toimintaa. On mahtavaa päästä tutustumaan oman alan työkenttään. Työkokemusta minulla on pääasiassa kaupanalalta, jossa olen osa-aikaisena työskennellyt opintojeni ajan. Nuorempana olen työskennellyt 4H-kerhonohjaana sekä isosena rippileireillä, joten sitä kautta työskentely lasten ja nuorten kanssa on myös tuttua. 

Erityispedagogiikkaa on sivuaineeni ja sen myötä halusin myös päästä harjoitteluun paikkaan, jossa pääsisin tutustumaan myös käytännössä erityispedagogiikan kenttään. Opinnoissa erityispedagogiikan kentällä liikutaan pääasiassa koulumaailmassa, joten on mielenkiintoista päästä näkemään, millaista tukea koulun ulkopuolella annetaan erityislapsiperheille ja millaista arki on. 

Vapaa-ajallani tykkään harrastaa liikuntaa eri muodoissa, liikkua luonnossa sekä valokuvata. Reilu vuoden ikäinen koira on myös olennainen osa elämääni.Tulevaisuudessa haluan päästä matkustelemaan mahdollisimman paljon, niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kotimaassa minua erityisesti vetävät puoleensa kansallispuistot ja erilaiset vaellusreitit, joissa pääsee nauttimaan monipuolisesta luonnosta. Luontovalokuvaaminen onkin itselleni mieluista. Minut saattaa siis nähdä myös ELOn tapahtumissa välillä kameran takaa tiirailemassa.

Odotan innolla, että pääsen tapaamaan teitä kaikkia ELOn toiminnassa mukana olevia. Hymyillään kun tavataan!

 

Syysterkuin, Noora.